Miten saada oppilaat mukaan eTwinningiin
eTwinning-projekti voi olla palkitseva kokemus niin opettajille kuin oppilaillekin. Olemme koonneet tähän ehdotuksia, jotka auttavat takaamaan, että oppilaat saavat eTwinningistä irti kaiken mahdollisen. Perusajatuksena on, että heidät tulee ottaa mukaan kaikkeen päätöksentekoon ja toimintaan aivan alusta saakka. |
Seuraavat ehdotukset on koottu kansallisten tukipalvelujen erityisen oppilaiden osallistuminen eTwinningiin -tiimin avulla. Tarkempia ohjeita oppilaiden TwinSpacen käytöstä löytyy Val Brooksin ohjeista oppilaiden nurkkauksen käyttämiseen. Ennen projektia
- Kerro eTwinning-projektin peruselementeistä esimerkin avulla.
- Selitä projektin kokonaisajatus ja kysy, onko oppilailla ideoita sen suhteen.
- Kerro, että kaikilla osallistujilla (opettajilla ja oppilailla) on oma tehtävänsä projektissa.
- Sovi oppilaiden kanssa kiinnostavia aiheita, joista keskustellaan ja joita kehitellään projektin kuluessa.
- Yritä sovittaa projektisuunnitelmaan oppilaiden kiinnostuksenaiheita (työkaluja, kieliä, oppiaineita jne.).
Projektin suunnitteleminen
- Ota oppilaat mukaan suunnittelemana projektia kumppanien kanssa.
- Kysy oppilailta, mitä he tietävät muista maista ja mitä haluaisivat tietää.
- Pyydä heitä miettimään miten esittelevät koulunsa, asuinalueensa ja maansa ja valmistautumaan esittelyyn.
- Kerro koulussasi projektista ilmoitustaulujen, verkkosivujen jne. avulla, niin että kaikki tietävät siitä.
- Keskustele projektissa käytetyistä työkaluista. Selvitä, mitä työkaluja oppilaat tuntevat ja sovi mitä käytetään.
- Esittele TwinSpace työkaluineen – erityisesti oppilaiden nurkkaus.
- Harjoittele oppilaiden kanssa projektissa käytettävää kieltä, jotta itseluottamus kasvaa.
- Kerro vanhemmille projektista ja yritä saada heidät mukaan.
- Laadi TwinSpacen opettajainhuoneessa aikataulu projektille ja sen suunnittelulle.
- Keskustele oppilaiden kanssa odotuksista projektin suhteen joko luokassa tai blogissa/foorumilla.
- Ota työkavereita mukaan projektin kehittämiseen ja sen levittämiseen ympäristöön.
Projektin aikana
- Perusta jonnekin koulussasi oppilaiden nurkkaus, jossa esitellään projektia. Pane näytteille ikoneja, kuvia, värejä, iskulauseita jne.
- Laita oppilaat pareihin tai ryhmiin niin, että mukana on oppilaita kaikista kumppanikouluista.
- Laita oppilaat tapaamaan toisiaan chatissa, videoneuvottelussa tai valokuvien kautta (tai käytä kuuluisien näyttelijöiden, urheilijoiden tms. oppilaiden suosikkien kuvia).
- Pyydä oppilaita ryhtymään TwinSpacen oppilaiden nurkkauksen ‘ohjaajiksi’.
- Anna oppilaille vastuu esim. tiedostojen laittamisesta TwinSpaceen, videoiden kuvaamisesta, dokumenttien skannaamisesta, valokuvien ottamisesta.
- Viesti TwinSpacessa. Yritä vastata kaikkiin viesteihin kohtuullisessa ajassa.
- Anna oppilaiden ehdottaa keskustelunaiheita koko projektin ajan.
- Kannusta oppilaita kommentoimaan kumppanien blogi- ja foorumikirjoituksia vapaa-ajallaan.
- Luo kalenteri, josta oppilaat näkevät esim. kansalliset juhlapäivät ja urheilutapahtumat.
- Ehdota toimintaa oppilaiden kiinnostuksen ja kykyjen mukaan, jotta heidän kiinnostuksensa pysyy yllä.
- Ota vanhemmat mukan projektiin päästämällä heidät TwinSpaceen (vierailijoina), jotta he näkevät mitä lapset tekevät ja voivat osallistua siihen.
- Ota projektityöhön mukaan kaikenikäiset oppilaat. Muokkaa tarvittaessa oppilaiden erityistarpeiden mukaan.
- Sisällytä projekti opetukseen, eli työstä projektia kouluaikana, niin ettei se tunnu oppilaista ylimääräiseltä työltä.
- Varaa projektille (TwinSpace, työkalut, visualisointi jne.) tarkat ajat kunkin viikon lukujärjestyksessä.
- Laadi oppilaille arviointimenetelmä projektin loppua varten.
- Painota oppilaiden välistä kommunikaatiota, älä kielioppia.
- Yritä julkistaa ja levittää projektin materiaalia ja tuloksia projektin keskivaiheilla.
- Jaa innovatiivista materiaalia kumppaneiden kanssa, jotta he voivat käyttää sitä opetuksessa. Toisin sanoen, vältä opiskelua pelkästään oppikirjasta.
Projektin jälkeen
- Keskustele projektin positiivisista ja negatiivisista puolista oppilaiden kanssa. Keskustele heidän odotuksistaan ja siitä, miten ne täyttyivät.
- Keskustelkaa oppilaiden tekemästä arvioinnista.
- Ota oppilaat mukaan levittämään projektin tuloksia opetusyhteisöön ja muuallekin.
- Käytä projektityötä pohjana myöhemmälle työlle oppilaiden kanssa.
- Kannusta oppilaita osallistumaan kursseille ja seminaareihin ja kertomaan siellä kokemuksistaan.
- Hae projektille laatumerkkiä ja jos saat sen, juhli oppilaiden kanssa.
- Varmista, että kommunikointi kumppanien kanssa on oppilaille ilo. Laadi pitkän aikavälin toimintaa: syntymäpäivät, urheilutapahtumat, videoiden ja kuvien lähettäminen jne.
- Kannusta oppilaita käyttämään ja levittämään projektin tuloksia.
- Järjestä vanhemmille avoimien ovien päivä, jossa oppilaat esittelevät projektia.
- Arvioi projektin vaikutusta oppilaiden oppimiskokemukseen ja pohdi, mitä jatkossa voidaan tehdä paremmin.
 |
- Web-editori: Christina Crawley
- Julkaistu: 08.12.2010
- Viimeksi muokattu: 26.10.2011
|
 |
|
Myös...
|